Esivanhemmat Google-kartalla

Sukututkimukseen ja sukujuurien etsimiseen kuuluu oleellisesti myös vanhojen asuinpaikkojen paikallistaminen. Itselle myöskin kesäinen kotiseutumatkailu (asuinpaikkojen ja hautakivien bongailu) kuuluu ohjelmaan. Ilman etukäteissuunnittelua tämä ei onnistu. 

Olenkin laittanut esivanhempieni synnyin- ja kuolinpaikat Google-kartalle. Esi-isät ja -äidit olen merkinnyt sinisellä ja punaisella, isän puoli tummemmalla ja äidin puoli vaaleammalla, mutta joskus vanhat sukuhaarat ovat yhteisiä, ja sillon merkin värikin muuttuu. Kartasta löytyy myös asuinpaikkatietoja ja linkkejä vanhoihin historiallisiin pitäjänkarttoihin. Kartalla pisimmät esipolvet ulottuvat aina 10. polveen 1600-luvulle, mutta useimpien sukuhaarojen jäljet päättyvät viimeistään 1700-luvulla.

Esipolvet MyHeritage-sukusivuilla

Ilman sukututkimusohjelmaa esivanhempien, eri sukupolvien setien, tätien ja serkkujen kirjaaminen ja käsittely olisi liki mahdotonta. Omassa sukupuussani on noin 5000 henkilöä.

Esipolvitaulussa edetään kohti menneisyyttä. Esipolvitauluni numerointi lähtee liikkeelle minusta, numero uno. Isä on 2 ja äiti on 3. Sen jälkeen molempien isoisien numerointi tuplataan ja isoäidit saavat aina miehestään seuraavan numeron. Eli minun isän isä on 4, isän äiti on 5 ja äidin isä on 6, äidin äiti 7. jne.  

Samalla suoran isälinjan (isän-isän-isä..) numero kertoo myös kuinka monta esivanhempaa ko. sukupolvessa on. Eli esim. 3. polvessa on 8 esivanhempaa (= 2 potenssiin 3) numerot 8-15.  1500-luvun lopulla 13. sukupolvessa esivanhempia on 8192 (= 2 potenssiin 13), siis teoreettisesti siinä polvessa. Vaikka ns. sukupolvikato, eli sukuhaarojen yhdistyminen vähentää porukkaa, on siinä sukujuontoja tutkittavaksi!

Selvyyden vuoksi olen vielä lisännyt henkilön numeron eteen ko. sukupolven numeron (esim. isoisäni 5. polvessa Fredrik Matinpoika Hepo-oja on 5/32).

Eläkeikä ja koko oma hieno heimo, pani miettimään omia juuriani hiukan syvemmältä. Sukujuurieni etsimiseen heräsin  alkuvuodesta 2018. Silloin en tiennyt juuri kuin isovanhempani ja niissäkin tiedoissa, näin jälkeenpäin todeten, oli osin väärää. 

Isän sukuhaaran tutkimuksessa hyvänä alkuna toimi Aila-serkkuni tekemä sukututkimus, joka päättyi Fredrik Matinpoika Hepo-ojaan, 5. polveen. Sen jälkeen minulta meni lähes vuosi ennen kuin pääsin eteenpäin - tai siis taakse. Nyt isälinjani on selvillä 13. polveen 1600-luvulle. Kiitos tästä kuuluu myös muille sukututkijoille, jotka jakavat tutkimuksiaan internetissä, ja tietenkin kansallisarkiston digitoidulle aineistolle.

Sukututkimuksestani lisää tällä sivulla.