Sukutarinan mukaan Erkki Wäyroin tuli 1500-luvulla Pohjois-Pohjanmaalle Kestilän seudulle, silloiseen Salon emäpitäjään Etelä-Pohjanmaalta. Erkin suku saattoi olla lähtöisin Savosta. Savolaisasutus laajeni kaskiviljelyn mukana 1500-luvulla Etelä-Pohjanmaan järviseudulle sekä Keski-Pohjanmaalle ja Kainuuseen. Varhaisista suvun vaiheista ei ole tietoa, mutta Väyrysiä on 1500-luvulla asustellut ainakin Keski-Pohjanmaalla Pyhäjärvellä sekä Savossa.

Kustaa Vaasa pyrki verotulojen kasvattamiseen, erämaiden ja raja-alueiden asuttamiseen. Uudisasukkaat suuntasivat Etelä-Savosta Pohjois-Pohjanmaalle ja Kainuuseen. Asutus levisi Oulujärven seuduille ja Kainuuseen. Muuttajille luvattiin kolmen vuoden verovapaus ja sotilaallista suojaa alueella liikkuviksi tiedettyjä venäläisiä vastaan. 1570-luvun Suomessa oli noin 300 000 asukasta.

Väyrysen Erkin poika Yrjö (13. polven esi-isä/nro 8192) syntyi v. 1550 Salon pitäjän Kestilän kylässä. Aikanaan Yrjöstä tuli Väyrylän talon isäntä, pojat jatkoivat talonpitoa. 

100 vuotta myöhemmin 1640-luvulla Yrjön pojanpoika Matti Matinpoika Väyrynen (11/2048) muutti Kestilästä Puolangan Kongasjärvelle. 

160 vuotta myöhemmin, kesällä 1802 saman suvun Matti Martinpoika (6/64) perhe muutti esivanhempiensa seudulle Pohjois-Pohjanmaalle Siikajoen varteen Kestilään. Ensimmäinen asuinpaikka oli Sipolan kylän tila nro 2 Tuomaala-Arola. Sukunimi meni tuolloin talon mukaan, joka muuttui nyt Väyrysestä Tuomaalaksi. 

Noin 1850 Matti Fredrikinpoika (4/16) Kestilään nro 19 Ali-Hepo-oja, ja sai näin sukunimen Hepo-oja talon mukaan itselleen ja jälkipolville.

Matti Matinpoika Väyrynen ( 1643-1731, 10/1024) syntyi Puolangan Auholla 1643 ja kasvoi Kongas-Väyrylän kotitalossa, jota isännöi isänsä jälkeen.  Osti Somerjärven Huovisten tilat 1688. Perhe muutti 1700-luvun alussa Törmänmäelle nro 4 Väyrylä.  

RoU 1678:40, 40 ruotu. 1/8 manttaalin isäntä Matti Matinpoika Väyrynen, ruotumestari.

Matti ja Anna saivat kaksi tyttöä. Annan kuoltua Matti nai Kristiina Ketuttaren; heille tuli neljä poikaa ja yksi tyttö. Lisäksi perheeseen kuului ruotusotilas, ottopoika Paavo.

Heikki Matinpoika Väyrynen (1697-1770, 9/512) syntyi Puolangan Kongas-Väyrylässä 1697. Törmänmäen Väyrylän nro 4 isäntä 1730 -1757.

Henkikirja 1723: Väyrylä, 1/8 manttaalin verotila. Matti Väyrynen 1, vaimo Liisa 1, veli Heikki 1, veljen vaimo Karin 1, veli Erkki 1. Henkiluku 5. Piika Marketta. 

Veli Matti muutti n. 1729 Törmänmäeltä Samisjärvelle Väyrylän kylään nro 8, isoisänsä Huovisilta ostamalle tilalle. Törmänmäen Väyrylä jäi Heikille.

Heikillä ja Kaisalla oli neljä poikaa Matti, Jaakko, Risto ja Antti sekä kaksi tyttöä Anna ja Riitta. 

Henkikirja 1739: Väyrylä nro 3 Väyrylä, 1/8 verotila. Heikki Väyrynen vaimo Karin 2. Pojat Matti sotilas ja Heikki 2. Piika Marketta 1. Henkiluku 5. Savuja 1. Itsellinen Erkki Väyrynen sotilas. Vaimo Elina 1. Piika Anna 1. Henkiluku 2. 

Martti Matinpoika Väyrynen (1748-1794, 7/128) oli talollinen ja lautamies. Hän syntyi 1748 Paltamon Törmänmäen Väyrylässä nro 4 ja kuoli myös siellä 46 vuoden iässä punatautiin 1794. 

Samana vuonna 1794 Väyrylän talossa kuoli seitsemän: veli Heikin poika Antti hinkuyskään tammikuussa, äiti Anna 69 vuotiaana avanteeseen heinäkuussa, Martti 44 vuotiaana punatautiin elokuussa, 10 vuotias tytär Elin punatautiin isänsä jälkeen syyskuussa, isä Matti rintapistokseen marraskuussa, Heikin vaimo Leena synnytykseen 34 vuotiaana ja poika kahden päivän ikäisenä marraskuussa. (ks. kuolleet 1794)

Setä Matti Heikinpoika jatkoi Törmänmäen Väyrylän isäntänä. Matti Martinpoika asui vaimonsa Elinin ja  lastensa kanssa Törmänmäen Väyrylän talossa isänsä kuoltua.

Fredrik Matinpoika Hepo-oja (Tuomaala, Väyrynen)  (1799-1879, esi-isä 5/32) syntyi Törmänmäellä Väyrylässä 1799, hän oli 3-vuotias perheen muuttaessa Pulkkilaan. Sukunimi meni tuolloin talon mukaan, joka muuttui Väyrysestä Tuomaalan kautta Hepo-ojaksi.

Tuomala-Arolan talossa Väyryset asuivat pitkään. Setä Matti kuoli kesällä 1827. Kesäkuussa 1929 Fredrik meni naimisiin Liisa Junnon (1806-1868) kanssa, joka oli Launolan kirkkoväärti Antti Junnon tytär. Junnot olivat vauraita talollisia Pulkkilan Junnonojalla ja Antti vaikutusvaltaisimpia pulkkisia. Junnon sukuhaarasta lisää täällä.

Fredrikin ja Liisan perhe muutti noin 1850 Pulkkilassa Kestilän kylän taloon nro 19 Ali-Hepooja. Lapsia tuli: Liisa (1830-1831), Matti (1831-1912), Gaisa (1834-?), Maria (1836-1845), Elsa (1840-1845), Antti (1843-1845), Madlena (1846-1891) ja Väinö Ilmari (1846-1891).

ja siellä hän kuoli 6. syyskuuta 1879.  

Henkikirjan 1831 mukaan talossa asui: Mårten Mårtensson, pojat Fredric Mat. vaimo Lisa, Matts, Mårten, Johan, tyttäret Lisa, Anna, Greta, piika Magdalena.

Fredrikin (nyt kirkonkirjassa Tuomaala) perhe muutti taloon Kestilä nro 14 Niilekselä-Lämsä. Matti veljen perhe muutti sinne myös. Matti oli mennyt naimisiin kesällä 1840 Fredrikin vaimon Liisan siskon, Valpuri Junnon kanssa. (Rippikirja 1842-1850)

Veli Martin (kirkonkirjassa Arola) perhe muutti 1827 Kestilään nro 2 Väyrylä.

Kalle Fredrikinpoika Hepo-oja (1893-1959, isoisä 2/4) syntyi Kiuruvedellä 28. tammikuuta 1893. Hän muutti perheen mukana Karjalan Muolaaseen 7-vuotiaana. Fredrik-isän siellä kuoltua, Elsa-äiti lapsineen muutti takaisin Kiuruvedelle keväällä 1903.

Kiuruvedeltä 12-13 -vuotias Kalle lähti takaisin Karjalaan Terijoelle setänsä Heikin puusepänoppiin, mutta joutuikin siellä lähinnä lapsenpiiaksi ja palasi takaisin kotiin Kiuruvedelle.  Perheen isätön toimeentulo oli Kiuruvedellä kuitenkin tiukkaa, luultavasti kunnan köyhäinavun varassa. 

Huutolaisvuosi

Tuolloin kunnissa "kylän köyhien" lapsia sijoittettiin hoitoon huutokaupoissa, vuodeksi kerrallaan, halvimman tarjouksen tehneeseen taloon. Usein nämä huutajat olivat pienen torpan laiskoja isäntiä, jotka saivat näin kunnalta rahaa ja samalla "orjatyövoimaa" taloon. Lisäksi saattoi huutolaistalon emäntä olla ilkeä, eikä huutolainen päässyt edes samaan ruokapöytään.

Palattuaan Terijoelta 14-vuotias Kalle joutuikin perheen vanhimpana lapsena kunnan toimesta huutolaiseksi, vuodeksi 1907. Nuoremmat veljet Fritjof, Jussi ja Väinö saivat jäädä äidin luokse.

Huutolaistalossa Kiuruveden Luupuvedellä (nro 10, Keski-mökki) Heikki Parviaisen torpassa ruoka ja kohtelu oli huonoa. Torpassa oli vaimon lisäksi kolme lasta, joista nuorin oli vuden Kallea vanhempi. (Kiuruveden lastenkirjan mukaan talossa lienee ollut vielä lisäksi kaksi 11-vuotiasta huutolaistyttöä.)

Renkipaikka

Seuraavana vuonna 1908 Kalle sai pestin rengiksi 60 markan vuosipalkalla Luupuveden nro 6 Hakoniemeen Kalle Huttusen taloon. Palkka tuntui siihen aikaan hyvältä kun ikäkin oli vasta 15 vuotta. Siinä kului vuosi ja toiseksi vuodeksi tuli alettua kun palkkakin kohosi 100 markkaan vuodessa. Siinä työssä kului kesään 1909 asti, jolloin Kalle lähti tukkilaishommiin Pyhäjärvelle kesken juuri aloitetun rippikoulun, ja renkipaikkakin jäi vain puolen vuoden mittaiseksi.

Muutto Kestilään

Elsa muutti lapsineen, myös Kalle, 1912 Kestilään, Fredrikin kotiseudulle Siikajokivarteen, Pekka Väyrysen Nikulan talon maille Hommalan taloon. Kalle oli silloin juuri 19 täyttänyt, Fritjof 18, Jussi 13 ja Väinö 7.

Kestilässä Kallen työt jatkuivat tukinuitoissa ja tukkisavotoilla. Elsa-äiti oli silloin kahvikokkina ja nuoremmat veljet töissä samoilla savotoilla.  

Kallen "sotilasuran" taustat, ennen kansalaissotia ja sen jälkeen, on selvittelemättä. 

Maaliskuussa 1915 Kalle meni naimisiin Nikulan talon Pekka Väyrysen (isoisoisä 3/10) tyttären Maria Aleksandran (isoäiti 2/5) kanssa. 

Nuoripari asettui asumaan Kallen kotiin Hommalaan, aluksi Elsa-äidin ja Väinön kanssa, jotka muuttivat myöhemmin omilleen. Fritjof ja Jussi muuttivat jo silloin 1915 Kestilästä Tornioon luultavasti setänsä Anselmin luokse. Fritjof päätyi myöhemmin Kemiin linja- ja taksiautoilijaksi ja Jussista tuli räätäli Tornioon. Väinö lähti myöhemmin omille hämärille teilleen.

Hommalassa Kalle ja Sandra hommasivat kuusi lasta. Siellä syntyi: Hannes 1916, Yrjö 1919, Helmi 1921, Sulo 1924, Helena 1926 ja Eila 1934.    

Otteita Kallen 60-vuotispäivien muisteluista tammikuussa 1953: 

Talvet kuluivat enimmäkseen metsätyössä ja kesät uitossa. Sitten tuli laitettua hevonen, jolla talvella oltiin savotassa ja kesällä ajettiin rahtia, sillä autoja ei siihen aikaan ollut kuin joillakin suurilla kauppiailla ja herroilla. Kestilässäkään ei ollut kuin kaksi autoa, Osuuskaupalla ja Mannermaalla. Niihin aikoihin alkoi Kallea kiinnostaa autot. Niin tulikin kysytyksi apumieheksi autoon ja oltuakin joitakin reissuja. 

Sitten loppui se auton apumiehenä olo ja tuli kai ajateltua, ettei hevosta parempaa sentään ole. Siitä ei lopu pensa eikä kaasuttaja mene tukkoon. Niin tuli 3-4 vuotta taas ajeltua hevosella rahtia muutaman kaverin kanssa. Kaksi kertaa viikossa tuli käytyä Limingassa. Oppi siinä kulkemaan kun oli tienpäällä päivät ja yöt.

Sellaista oli se rahdin ajo ja loppui sekin aikanaan. Oli alettava taas katsella uusia töitä. Siihen aikaan meni paljon miehiä Kanadaan ja Kallekin suunnitteli samaa mutta rahanpuute oli esteenä.

Olisi pitänyt olla 10.000 mk rahaa, vaan kun ei ollut. Vaimon sisko Leena oli Amerikassa ja silloin kirjoitettiin hänelle, että lähettää matkarahat. No, nekin rahat tuli ja alkoi passin hankkiminen. Passi löytyi ja matka alkoi. Kanadassa tuli oltua metsätyössä ja kaivoksilla. 

Kanadaan Kalle lähti lankonsa Jussin kanssa metsä- ja kaivostöihin joulukuussa 1926. Kallen Kanadan reissu 1926-1930.

Kanadasta tultua 1930 Kalle meni autokouluun, ja ajeli muiden autoja vuoteen 1936 saakka. Silloin hän osti oman auton, kylläkin melkein velaksi sillä rahaa ei ollut kuin 13.000 mk ja auto maksoi 100.000 mk. Piti siinä vekseli poikineen kirjoittaa, mutta siitä ne asiat selkis. Siitä asti on ja vielä nytkin autoilua jatkunut. Pojat ovat jo kasvaneet ja autoilevat myös ja saavat jatkaa edelleenkin jos aikovat joskus 60-vuotta täyttää, sanoi nyt 60-vuotta täyttänyt Kalle Hepo-oja. 

Hommalassa harjoitettiin myös pienviljelyshommaa, joka jäi autoilun alettua. Päätoimeentulo lienee silloin, ennen autokautta, ollut rahdin ajo hevosella. Kalle oli myös Kestilän kunnanvaltuutettu 1933-1936.

Kuorma-autohommat Kalle aloitti poikiensa kanssa 30-luvun puolivälissä. Hannes oli vanhimpana jo alusta alkaen mukana, sitten Yrjö. Sulo jäi silloin nuorempana apumiehen rooliin.

Kalle aloitti sodan jälkeen linja-autoliikennöimisen Kylmälänkylästä Ouluun, tämä linja jatkui ensin Pelsolle, ja myöhemmin Säräisniemelle, kun alettiin ajamaan kahdella autolla Säräisniemeltä 1950-luvun alussa.  Pojat Hannes, Yrjö ja Sulo olivat sodan jälkeen kuorma-autohommissa, puutavaran ja soran ajossa. 

Kalle kuoli kurkunpääsyöpään kesällä 1959 66-vuotiaana. Yrjö jatkoi kasvavaa Hepo-ojan linja-autojen liikennöintiä Säräisniemeltä Ouluun 60-luvulla. Hannes oli muuttanut jo 50-luvulla Lahteen vaimonsa kotikonnuille, perusti siellä Häme-Kiito Oy:n ja aloitti rekka-autoliikennöinnin Lahden seudulla. Sulo jatkoi omillaan kuorma-autoilijana Muhoksella.