Oinaan suku Hetejärvellä 300 vuotta
1550-luvulta 1850-luvulle - Oinaan talonpojat Pudasjärven Hetejärvellä
Hetetjärven uudisasutus 1550-luvulla
Pehr (Pekka) Oinas, esi-isäni 13 ja 14 polven takaa, tuli nykyisen Pudasjärven pitäjän silloisen Hetetjärven rannalle noin 1550 uudistilalliseksi. "Henrik Önäs (Ånäs) asettunut 1550 paikkeilla asumaan Hetekylään. Nimi muuttunut Oinaaksi." Kerrotaan myös, että ensimmäinen Önäs olisi tullut Norjasta. Toisen kertomuksen mukaan tulivat ensimäiset asukkaat Oinaasen Kemin Taivalkosken Oinaan talosta.
Paavo Pekanpoika Oinas syntyi n. 1560, esi-isä 12 ja 13 polven takaa, on isoäitini Annan isän Juho Männistön sukuhaaraa, pikku loikalla Kukkohovin puolelle.
Paavo Pekanpojan talollisen elämä ei alkanut ruusuisesti. Venäjän rajan vihollisuudet ja ryöstöretket aloittivat 1570 ns. 25-vuotisen sodan. V. 1591 venäläiset (rydzen) polttivat Påwall Oinaisen talon. Pitkä viha päättyi Täyssinän rauhaan 1595. Påwall Peersson (Paavo Pekanpoika) oli vuoden 1607 väenotossa ratsumies Hetetjärven Oinaankuivalla.
Ruotsin sotakollegion arkistossa KCA15229 Pohjanmaan ruodutus- ja knihtisotamieskirjoituksessa 1627, on Pudasjärven Hetejärvellä merkitty Paavo (Påfwal) Oinaan 1/3 manttaalin talo ja Paavon sanotaan silloin olleen "yli-ikäisen". Samassa talossa oli myöskin asumassa Heikki Oinas, syntynyt 1597, tuolloin 30-vuotias.
Paavon poika Heikki saattoi olla siis ruotusotilas, mutta jatkoi ainakin talollisena Hetetjärvellä isänsä jälkeen.
Hetekylän asutus juontaa juurensa jo 1500- ja 1600-lukujen taitteeseen. Claes Claessonin vuonna 1648 tekemien maakirjakarttojen mukaan Oinaan suvulla oli kaksi tilaa Hetejärven alueella, toinen Umpilammen eli nykyisen Sammakkolammen pohjoispuolella ja toinen Hetejärven eteläpäässä nykyisen Heikkilänharjun alueella. Umpilammen talon isäntä oli nimeltään Paavo Oinas ja Heikkilänharjun talon isännän nimi oli Antti Oinas. Vuonna 1700 Sammakkolammen, Hetejärven ja Alalammen eli Jurvasenlammen ympärille muodostuneessa kylässä oli jo viisi taloa: Parkkilan talo isäntänä Matti Matinpoika Parkkila, kaksi Oinaan taloa isäntinään Antti Heikinpoika Oinas ja Juho Erkinpoika Oinas, Vänälä eli Oinas isäntänä Juho Matinpoika Vänänen sekä Jurvala isäntänä Antti Matinpoika Pätsi.
Oinaan suvun vanhoja asuintaloja Hetetjärven kylässä ovat nro 1 Oinas, nro 4 Oinas eli Paavola ja Pätsi eli Jurvala.
1. Påll Åinas talo 1/3 manttaalia
A. Kylvö (A -lohkoon) 3 5/16 tynnyriä
B. Kylvö (wreten) B-aitaukseen 3/8 tynnyriä
C. Raivaamaton pelto ¾ tynnyriä
Talolla on niittyjä monissa eri paikoissa, erityisesti pieniä niittykappaleita Kiiminkijoella ja muualla, niistä tulee 20 kuormaa heinää.
Humalatarhassa 300 salkoa.
2. Anders Åinas talo ¼ manttaalia
D. Kylvö (D-lohkoon) 2 3/8 tynnyriä
Heinää tulee pieniltä soilta ja vetisiltä saraniityltä, jotka sijaitsevat eri seutukunnilla,
yhteensä 20 kuormaa
Humalatarha 400 salkoa
Jokseenkin hyvät kalastusmahdollisuudet Hetetjärvellä
Metsää ja laidunmaata tarpeeksi, mutta ei kuitenkaan erityisiä kaskimaita.
HUOM. Järvet Hetetjärvi ja Umpilampi (nyk. Sammakkolampi). Hetetjärvi kuivatettiin 1800-luvulla.
Heikki Paavonpojan pojat, pojanpojat ja pojanpojanpojat...
Heikki Paavonpoika Oinas (n. 1597-1667), esi-isä nrot 11/3616, 11/3648, 11/3680 ja 12/6176, sai sukupuussani neljä eri numeroa johtuen jälkipolvien yhdistymisestä (ns. sukupolvikadosta).
Antti Heikinpoika Oinas (1636-1713), talollinen Hetejärvi nro 1 Oinas. Puoliso oli Marketta Martintytär Kokko (1647-1717), ylikiiminkiläisen talollisen tytär.
Juuso Antinpoika Oinas (1664-1737), esi-isä 9/904, 9/920 ja 10/1544, Oinas nro 1 talon isäntä noin vuosina 1714-1737. Juusosta alkavat Oinas-Oinaan, Oinas-Raution ja Oinas-Uusisuorsa-Tihisen sukuhaarat.
Antti Juusonpoika Oinas (1695-1767), esi-isä 8/452, 8/460 ja 9/772, Oinas nro 1 talon isäntä isänsä jälkeen.
Heikki Antinpoika Oinas (1722-1812), esi-isä 7/226, 7/230 ja 8/386, Oinas nro 1 talon isäntä isänsä jälkeen.
Heikin jälkeen talon (nro 1 Oinas) isäntänä jatkoi Antti Heikinpoika (1750-1822), talonpoika ja valtiopäivämies. Antti valittiin Oulun läänin Kemin kihlakunnasta talonpoikaissäädyn edustajaksi Ruotsin vuoden 1800 yleisille valtiopäiville eli Herrain päiville, jotka pidettiin Norrköpingissä 10. maaliskuuta - 15. kesäkuuta. Valtiopäivien ollessa koolla Kustaa IV Adolf kruunattiin kuninkaaksi.
Heikin tytär 1. puolison Annan kanssa, Kaisa Heikintytär (1748-1813), 6/113 ja 7/193, meni naimisiin Heikki Heikinpoika Torvisen (1748-1812) kanssa, esi-isä 6/112 ja 7/192. Heikki oli sotilas ja torppari Pudasjärven Härmällä. Heikin isä Heikki (1722-1781), ja isoisä Heikki Torvinen (1700-1752) olivat sotilaita, sotilasnimeltään Carlbom. Nämä Torvisen Heikit olivat isoäitini Anna Kustaavan isän Juho Männistön suoraa isälinjaa.
Heikin tytär 2. puolison Kaisan kanssa, Valpuri Heikintytär (1765-1813), 6/115, meni naimisiin Matti Matinpoika Oinaan (1762-1850), 6/114, kanssa. Appiukot Heikki ja Matti olivat keskenään pikkuserkkuja ja talojen Oinas nro 1 ja Paavola nro 4 isäntiä.
Paavo Antinpoika Oinas (1672-1757), esi-isä 9/912, Hetejärvi nro 4:n Oinas eli Paavola talon isäntä Paavolankuivalla.
Heikki Paavonpoika Oinas (1701-1785), esi-isä 8/456, jatkoi talollisena Paavolassa.
Matti Heikinpoika Oinas, Paavola (1732-1813), esi-isä 7/228, jatkoi talollisena Paavolassa.
Matti Matinpoika Oinas (1762-1850), 6/114, asui talollisen poikana Paavolassa, vanhempi veli Heikki oli isäntänä. Puoliso Valpuri Heikintytär Oinas (1765-1813) oli Heikki Antinpojan tytär naapuritalosta. Matin ja Valpurin isät olivat keskenään pikkuserkuja.
Kaisan ja Heikin poika Erkki Heikinpoika Torvinen (1788-1830), 6/96, oli Heikki Kukkohovin (1853-1937), 4/24, isoisä.
Kaisan ja Heikin poika Jeremias Heikinpoika Torvinen (1790-1854), 5/56, oli Juho Männistön (1856-1925), 3/14, isoisä. Jeremiaan puoliso oli Valpuri Matintytär Oinas (1795-1885), 5/57. Jeremiaan ja Valpurin äidit olivat sisarpuolia keskenään, heillä oli siis yhteinen isoisä Heikki Antinpoika, mutta eri isoäidit.
Hetekylän asutus juontaa juurensa jo 1500- ja 1600-lukujen taitteeseen. Claes Claessonin vuonna 1648 tekemien maakirjakarttojen mukaan Oinaan suvulla oli kaksi tilaa Hetejärven alueella, toinen Umpilammen eli nykyisen Sammakkolammen pohjoispuolella ja toinen Hetejärven eteläpäässä nykyisen Heikkilänharjun alueella. Umpilammen talon isäntä oli nimeltään Paavo Oinas ja Heikkilänharjun talon isännän nimi oli Antti Oinas. Vuonna 1700 Sammakkolammen, Hetejärven ja Alalammen eli Jurvasenlammen ympärille muodostuneessa kylässä oli jo viisi taloa: Parkkilan talo isäntänä Matti Matinpoika Parkkila, kaksi Oinaan taloa isäntinään Antti Heikinpoika Oinas ja Juho Erkinpoika Oinas, Vänälä eli Oinas isäntänä Juho Matinpoika Vänänen sekä Jurvala isäntänä Antti Matinpoika Pätsi.
Hetejärven Paavolan talossa asui vuosien 1785-1790 rippikirjan mukaan kuusi perhettä ja yhteensä 25 henkilöä, joista lapsia oli vain viisi. Työväkeä oli siis reilusti yli oman tarpeen. Vanhinta polvea edustivat 1785 kuolleen Heikki Paavonpojan (8/456) poika Paavo ja vaimo Priitta sekä toinen poika Matti Heikinpoika Oinas (1732-1813), 7/228, joka käytti sukunimeä Paavola. Matti Paavolan vaimo oli Valpuri Tapanintytär Väänänen (7/229) Kollajankylästä. Talossa asui Paavon ja Priitan pojat Tapani, Paavon ja Heikki perheineen. Tapanilla ja Heikillä oli Siiran siskokset Jongulta vaimoina. Matti Heikinpojalla ja hänen vaimollaan Väänäsen Valpurilla oli kahdeksan lasta, joista Heikki ja Matti olivat jo naimisissa. Heikki Matinpoika Oinaan (1760-1837) vaimo oli Marketta Heikintytär Oinas (1761-1834). Heikki ja Marketta olivat samasta sukunimestä huolimatta vain kolmannet serkut, mutta kuitenkin samoja Hetejärven Oinaita. Matti Matinpoika Oinaan (1762-1850) 6/114, ensimmäinen puoliso oli Valpuri Heikintytär Oinas (1765-1813). Hekin olivat vain kolmannet serkut, sillä Valpuri oli Heikin vaimon Marketan sisko. Veljeksillä oli siis tässäkin tapauksessa siskokset vaimoina. Matin toinen vaimo oli Matti Matinpoika Parkkisen (1770-1809) leski, Marketta Jeremiaantytär Ervasti eli Riepula (1779-1857) Kollajankylästä.
Pudasjärven kirkon ympärillä oleva kirkkotarha oli päähautausmaana läpi 1700-luvun. Vainajia haudattiin myös kirkon ympärillä olleisiin katettuihin puuhautoihin {optimbrade graaf]. Hautojen täyttyessä ne tyhjennettiin luuhuoneeseen. Kirkon sisään haudattiin pappeja ja heidän perheenjäseniään, mutta myös varakkaat talonpojat lunastivat kirkosta hautapaikkoja itselleen ja perheelleen. Viimeiset hautaukset kirkkoon tehtiin vuonna 1779, koska valtiopäivät teki päätöksen, jossa se kielsi kirkkoon hautaamisen.
Pudasjärven asutuksen historiaa
Peräpohjolan Pudasjärvi oli historiassa Ruotsin ja Venäjän vihanpidon rajaseutua. Venäläiset yhdessä kukistamiensa karjalaisten kanssa tekivät ryöstöretkiä silloiseen Suomeen. Tältä puolen koetettiin maksaa hävityksiä samalla mitalla.
Ruotsin ja Venäjän sota päättyi 1595 maiden välillä Inkerinmaan Täyssinässä solmittuun rauhaan. Ruotsin sotaretket pohjoisessa epäonnistuivat, mutta kun sen asevoiman menestys oli parempi eteläisillä rintamilla, se sai Täyssinän rauhassa pohjoisessakin huomattavia etuja. Ruotsin saavuttamaa rajaa pidetään voittona, jonka avulla vahvistettiin Pähkinäsaaren rauhansopimuksen jälkeen rajalinjan taakse syntynyt suomalaisasutus.
Nykyisten pudasjärveläisten historia alkoi melko tarkalleen neljäsataa vuotta sitten. Ilmeisesti hyvien ja runsaiden kaskimetsien houkuttelemana asettui 1570-luvun alkupuolella kymmenkunta savolaista perhekuntaa Pudasjärven alueelle, li- ja Livojokivarsille. Osa tuli Pyhäjokilatvoilta, osa Oulujärven suunnalta. Suuri Venäjän-sota 1570-95 työnsi yhä uusia savolaisia venäläisten Oulujokialueella hävittämistä kylistä etsimään rauhallisempia asuinsijoja Pudasjärven korpien kätköistä. Mutta aika oli epävakaista myös Pudasjärvellä. Moni talo autioitui.
Vuonna 1595 solmittu Täyssinän rauha vakautti ulkoiset olot. Pudasjärven huuhtakansa sai yhä uutta verta lähinnä Oulujokilaaksosta tulleista savolaisista ja rannikolta. Niinpä vuonna 1633 mainitaan jo 78 verotaloa Kollajan, Pudasjärven, Livon, Sotkajärven, Kuren ja Tyräjärven (nykyistä Taivalkoskea) kylistä. Asutuksen edistyminen pysähtyi nyt kolmeksi vuosikymmeneksi suurten sotien ja katojen vuoksi (mm. kolmikymmenvuotinen sota). 1600-luvun loppukymmenillä perustettiin jälleen merkittävästi uudistiloja. Pudasjärvellä oli vuonna 1702 verotaloja 108, ja väkiluku lienee ollut noin 600-700 henkeä. Asutus levittäytyi myös Iijokilaakson ulkopuolelle niin että kaikki vanhat kylät eri puolilla Pudasjärveä olivat saaneet alkunsa - edellisten lisäksi myös Hetejärvi.
Asutus oli vielä 1600-luvulla kovin harvaa, niin että kaskimaista ei ollut puutetta. Huuhtaviljely oli pudasjärveläisten tärkein elinkeino. Kaskissa kasvatettiin ruista. Talojen ympärille raivattiin ajan mittaan pieniä peltotilkkuja, joissa kasvatettiin ohraa. Karjanpito oli tärkeää. Lehmiä oli lukumääräisesti melko paljon, mutta ne olivat vähälypsyisiä. Yhtä tärkeä lehmänanti kuin maito oli lanta, jota ilman pellot eivät olisi kasvaneet. Heinä karjalle saatiin yksin luonnonniityiltä. Kalastus ja metsästys - tässä järjestyksessä - olivat elinkeinoja, joita ilman ihmiset eivät olisi vielä selvinneet. Hauki ja lohi olivat tärkeimmät kalat; merkittävintä riistaa olivat peurat, joita vielä 1600-luvulla Pudasjärvellä oli viljalti. Arvokkain turkiseläin oli majava, mutta sen tarina päättyi pian. Poronhoitoa opeteltiin.
Ihmisten henkiset tarpeet olivat hengellisiä tarpeita, ja niistä huolehti kirkko. Pudasjärveläisiä selkosen asukkaista tuli tarkasti ottaen vasta sitten, kun v. 1639-41 piispa Iisak Rothovius perusti Pudasjärven seurakunnan. Ensimmäinen vaatimaton kirkko rakennettiin samoihin aikoihin jo nykyiselle kirkon paikalle Pudasjärven pohjoisrannalle.
Kadot olivat 1600-luvulla toistuvia, mutta muuten oli elämänrytmi varsin rauhallinen. Se häiriytyi pahasti ensin vuosien 1696-97 suurten nälkä- ja kuolonvuosien ja sitten 1710-luvulla isonvihan aikana. Pudasjärveläisiäkin joutui jälleen palvelemaan Ruotsin armeijassa kaukaisilla sotatantereilla Venäjän aroja myöten. Kotirintamaa koettelivat 1710-17 nälkä, taudit, venäläisten miehitysjoukkojen hävitykset ja niitäkin pahemmin seudulla majailleiden suomalaisten sissien ahneus ja häikäilemättömyys. Piilopirttejä kyhättiin korpien kätköihin, ja ihmiset lymysivät pahimmat ajat niissä. Vuodesta 1718 lähtien poikkeusajan olot olivat ohi, mutta väkiluku oli pienentynyt ja taloja oli autioitunut.
Isonvihan jälkeinen 1700-luku oli Pudasjärvellä, niin kuin ylipäätään Pohjanmaalla, suotuisan kehityksen vuosisata. Kun Pudasjärven väkiluku v. 1750 oli 958 henkeä, oli se v. 1810 jo 3 121 henkeä. Köyhimmissä perheissä syötiin pettu- ja olkileipää miltei vuosittain, mutta erityisen pahat kato- ja nälkävuodet koettelivat pitäjää ensin 1807-13 (ns. seitsemän nälkävuotta), sitten 1830- ja erityisesti 1860-luvulla, jolloin väkiluku alentui tilapäisesti. Vuoteen 1870 tullessa Pudasjärven väkiluku oli noussut joka tapauksessa päälle 7 000:n, eli se oli seitsenkertaistunut 120 vuodessa. Hämmästyttävän kasvuvauhdin selityksenä on nimenomaan kuolleisuuslukujen alhaisuus; harvaan asutussa syrjäpitäjässä kulkutaudit eivät päässeet sillä tavoin leviämään ja raivoamaan kuin rantamaissa.
Nopea väestönkasvu merkitsi valtavaa asutustoimintaa. Verotalojen määrä nousi v. 1875 päälle 400:n, eli se reilusti nelinkertaistui 1750-luvulta lähtien. Päälle tulevat vielä torpat. Asutuksen ja asutustoiminnan painopiste oli selvästi pitäjän länsiosassa Kollajan-Hetejärven alueella, mutta asutus laajeni myös pitäjän itäosassa. Koko väestönkasvu ei silti sijoittunut oman pitäjän asutukseen, vaan talollisten poikia ja tyttäriä muutti "maailman turuille": rannikkopitäjiin, Ouluun, Ruijaan, jossa käytiin huonoina vuosina kalastamassa, ja 1860-luvulta lähtien Amerikkaan.
Kaskenpoltolla oli elinkeinona huomattava merkitys Pudasjärvellä 1800-luvun alkupuolelle saakka, joskin yksittäisiä kaskia poltettiin paljon myöhemminkin. Peltoviljelyn merkitys kuitenkin kaiken aikaa korostui, ja peltoa raivattiin sen mukaisesti. Heinä karjalle saatiin jatkuvasti luonnonniityiltä. Uusia niittyjä saatiin järviä laskemalla. Tehokas niitynraivaustapa oli ns. paisuttaminen. Suolle nostettiin padottamalla vettä, mikä tukahdutti sammalen ja puun kasvun. Karjatalous kannatti 1800-luvun loppua kohden tultaessa yhä paremmin, ja kaikki mahdollinen niittyalue otettiin käyttöön.
Hetejärven kuivatus 1856-1881
Eräs Suomen laajoista järvenlasku-hankkeista oli Hetejärven, Vuormajärven ja Lokalammen kuivatus Pudasjärvellä vuosina 1856-1881.
V. 1844 "Lukuisat pitäjänmiehet anovat, että parantaakseen tilojensa heinämaita he saisivat kuivata Isowuorma, Wähäwuorma, Lokalammit, Hetetjärvi ja Akanlampi järvet sanotussa pitäjässä." Koska isojako oli keisarin käskystä tulossa (aloitettiin 1851) pyyntöön ei silloin suostuttu.
Kuvernööri Lavonius lähetti Suomen senaatille 18.1.1853 päivätyn, keisarille osoitetun virkakirjeen.
"...Pudasjärven pitäjä kärsii enemmän kuin läänin muut seudut vetisistä soista ja nevoista, jotka aiheuttavat tuon tuostakin pahoja hallavahinkoja sadolle, ja mm. pyytänyt hyväksymistä sille, että hän antaisi taitavan maanmittarin seuraavana keväänä ja kesänä, kun vuodenaika on suotuisa, kruunun kustannuksella punnita (vaa´ita), kartoittaa ja selostaa Kipinän ja Parkkisen kestikievareiden välillä em. pitäjässä sijaitsevan Kylmäperän nevan sekä sen lisäksi tehdä ehdotuksen joistakin suuremmista samalla nevalla aikaansaatavista kuivatusojituksista..."
Kuvernööri Lavonius määräsi jo saman vuoden 1853 huhtikuussa vakinaisen komissiomaanmittarin Benjam Ståhlbergin tekemään kartoituksen.
"Kysymyksessä olevien soiden yhteydessä ja niiden läheisyydessä on lukuisia lampia ja järviä, jotka ovat laadultaan sellaisia, että niistä saataisiin varmasti kuivattamalla kohtalaisin hyviä niittyjä; ja ei puutu riittävää putousta niiden laskemiseksi ja kustannukset, vaikka eivät tosin ole mitättömät, voidaan ne kuitenkin mielestäni katsoa vähäisiksi hyötyyn verrattuna..."
Ståhlberg laati toimituksessa kartan, selostuksen ja kustannusarvion edellä lueteltujen soiden ja järvien kuivatuksesta. Selostus ja kustannusarvio muodostavat 22-sivuisen toimituskirjan. Ståhlberg arvioi koko työn kustannuksiksi 2282 ruplaa 17½ kopeekkaa hopeassa ja hyödyksi järvien kuivattamisesta 2904 tynnyrinalaa 17 kapanalaa ja soiden kuivattamisesta 2695 tynnyrinalaa 16 kapanalaa eli yhteensä 5600 tynnyrinalaa 1 kapanala.
Isojako edistyi yhdessä kuivatustöiden kanssa ja 1860 Ståhlberg esitti kaikkien muodostettavien 54 tilan rajat mm. "Oinas nro 4, Anders Oinas ja Matts Oinas". Samassa kokouksessa ilmoitettiin asianosaisille mm. mitkä tilat saavat niittymaata kuivausjärviltä.
Lapiotyöt olivat mittavia. Esimerkiksi Akanlammesta tehty kaivanto Väliojan päälasku-uomaan oli 1 085 syltä eli noin 2 kilometriä pitkä. Itse Väliojan uomaa kunnostettiin yli 16 kilometrin matkalla.